Erkki Räikkönen – taustavaikuttaja P. E. Svinhufvudin lähipiirissä
Pitkälti tuntemattomuuteen jäänyt Erkki Räikkönen oli heimoaatteelle omistautunut järjestöaktiivi ja poliittinen toimija Suomessa 1920-luvulta 1940-luvulle. Hän oli kattavasti verkostoitunut ja teki pitkään yhteistyötä P. E. Svinhufvudin kanssa.
Räikkönen lukeutui Suur-Suomi aatteeseen sekä heimoyhteyksien ja kansallishengen lujittamiseen nojanneen Akateemisen Karjala-Seuran (AKS, 1922–1944) perustajajäseniin. Hän kuitenkin jätti toiminnan jo vuonna 1924 erimielisyyksien vuoksi. Jätettyään AKS:n Räikkönen perusti muutaman kannattajansa kanssa kaksikielisen Itsenäisyyden Liiton ensin mainitun järjestön kilpailijaksi. Hän myös perusti liiton äänenkannattajan Itsenäinen Suomi-lehden ja työskenteli sen päätoimittajana 1926–1932. Räikkösen vaikeata luonnetta kuvaa se, että hän joutui vuonna 1933 jättämään myös tämän toisen perustamansa järjestön.
Räikkönen oli mukana oikeistoradikaalissa Lapuan liikkeessä ja perustamassa Lapuan liikettä seurannutta Isänmaallista kansanliikettä, josta lopulta hänet karkotti liikkeen omaksuma aitosuomalaisuus. Räikkönen oli myös perustamassa lehteä Kustaa Vaasa, jonka päätoimittajana hän oli koko lehden julkaisemisen ajan 1939–1943. Tämä poliittinen aikakausilehti myötäili kansallissosialisteja, ja sen avulla haluttiin lähentää Suomea Saksaan. Vuonna 1942 Räikkönen oli perustamassa kansallissosialistista järjestöä Siniristi, jonka valtioneuvosto lakkautti syyskuussa 1944. ”Kustaa Vaasa”-lehden tavoin ”Uusi Eurooppa”-lehti lukeutui Siniristin äänenkannattajiin. Jälkimmäisen päätoimittajana Räikkönen oli vuosina 1943–1944.
P. E. Svinhufvudin ja Erkki Räikkösen välejä voi kuvailla tiiviiksi työsuhteeksi, jonka ylläpitämisessä Räikkönen toimi sangen aktiivisesti; hän haki vielä suuntaa ja asemaa yhteiskunnassa. Räikkönen piti huolen siitä, että hänet yhdistetään Svinhufvudiin.
Räikkösen päätyminen Svinhufvudin lähipiiriin nivoutuu matkaan marraskuussa 1927. Matkan kohde oli Svinhufvudin koti Kotkaniemessä Luumäellä. Vierailun aikana Räikkönen kertoi saaneensa ajatuksen, ”että olisi sittenkin tavalla tai toisella saatava merkityksi muistiin niitä vaiherikkaita tapahtumia oikeus- ja itsenäisyystaistelustamme, joihin Svinhufvudin nimi niin kiinteästi liittyy”. Myöhemmin Räikkönen kertoi pyytäneensä Helsingin yliopiston rehtorin Antti Tulenheimon vinkistä Svinhufvudin juhlapuhujaksi Itsenäisyyden Liiton järjestämään itsenäisyysjuhlaan vuonna 1927. Räikkönen matkusti Kotkaniemeen esittämään pyyntönsä. Herrat viihtyivät toistensa seurassa pitkään, ja Svinhufvud kertoi illan kuluessa elämästään Siperiassa sekä Suomen itsenäistymiseen liittyvistä tapahtumista. Räikkönen halusi tietää, oliko Svinhufvud kirjoittanut tai kenties kirjoittamassa näistä asioista. ”Eivät ne ole kirjoittamisen arvoisia”, tuumaili Svinhufvud.
Muistelmien toteutus tapahtui lopulta haastattelujen kautta, kun Räikkönen vietti Kotkaniemessä kesän 1928 kirjaten Svinhufvudin muistoja ylös. Haastattelujen väliin mahtui myös rennompia rientoja, kuten kalastamista sekä ampumista. Räikkönen oli innokas valokuvaaja. Hän ikuistikin Kotkaniemessä viettäminään kesinä 1928 ja 1929 Svinhufvudien elämää ja Kotkaniemen arkea lukuisiin valokuviin, jotka sitten albumeissa lahjoitti Ellen Svinhufvudille muistoksi. Näitä valokuvia käytettiin myös imagonrakennustarpeisiin – kuvat levisivät lukuisissa lehtiartikkeleissa jo pian niiden ottamisen jälkeen. Kuvat Kotkaniemessä arkeaan viettävästä P. E. Svinhufvudista vahvistivat erityisesti hänen kansanmiehen mainettaan.
Teos Svinhufvudin kertomukset Siperiasta ilmestyi vuonna 1928. Siperian karkotusajasta kertoi myös Räikkösen vuonna 1931 toimittama Ukko-Pekka Siperiassa, joka pohjautui Svinhufvudin karkotusajan ystävän ja asuintoverin pastori Constantin von Hörschelmannin puolison Johannan päiväkirjaan.
Räikkönen halusi jatkaa yhteistyötä Svinhufvudin kanssa ja yritti suostutella häntä kertomaan ”itsenäisyyssenaatin ajoista perusteellisemmin”, mutta Svinhufvud vastusti ajatusta kohtalaisen jyrkästi. Kesän 1928 aikana Räikkönen oli opettanut suomea Ellen Svinhufvudille, ja he olivat ystävystyneet. ”Ellen osasi aika hyvin komentaa Pekkaa”, totesi Räikkönen. Hän pyysi Elleniä taivuttelemaan puolisoaan kertomaan lisää elämästään. ”Ellen pani Pekan koville sillä seurauksella, että Pekka suostui lopulta”, muisteli Räikkönen. Hän viettikin kesän 1929 Kotkaniemessä täydentämässä aikaisempia muistiinpanojaan.
Svinhufvudia ja Räikköstä yhdisti kommunismin vastaisuus. Lapuan liikkeellä oli vahva asema Suomen poliittisella kentällä pitkälti ulkoparlamentaarisen toiminnan puitteissa 1930-luvun alussa. Svinhufvud mielsi Lapuan liikkeen isänmaalliseksi, mutta lain sekä järjestyksen miehenä hänen suhtautumisensa oli varovaista ja kriittistä. Muiden muassa Erkki Räikkönen oli ajamassa Svinhufvudia uudeksi pääministeriksi yhdessä Lapuan liikkeen johdon kanssa. Liikkeen edustajia, kuten sen johtajaa Vihtori Kosolaa, kaavailtiin myös ministereiksi. Räikkösen nimi olisi tullut ministerilistalle Ellen Svinhufvudin ehdotuksesta. Räikkönen ei kuitenkaan tavoitellut pestiä ministerinä, mutta hän vei Lapuan liikkeen listan P. E. Svinhufvudille. Svinhufvud ei sinänsä vastustanut lapualaisten ehdotuksia ministereiksi, mutta Kosolaa hän ei halunnut hallitukseen. Räikkönen yritti kaikesta huolimatta saada Kosolaa ministeriksi, mutta Svinhufvud ei antanut periksi. Lapuan liike jättäytyi lopulta pois hallituksesta. Lapuan liikkeen aktiivisimman toiminnan ajan Räikkönen toimi yhteyshenkilönä liikkeen ja Svinhufvudin välillä, viestinviejänä ja tapaamisten järjestäjänä.
Svinhufvudin valinta tasavallan presidentiksi merkitsi Räikköselle uusia mahdollisuuksia vaikuttaa ja tulla huomioiduksi. Räikkönen kertoi vierailleensa usein presidentin luona ja toimineensa neuvonantajana joissakin pienemmissä asioissa. Vierailuja toki tehtiin puolin ja toisin. Räikköselle erityinen tapahtuma oli 27. toukokuuta 1931, jolloin hän avioitui Ruth Idmanin kanssa. He saivat häihinsä vieraita tasavallan huipulta, sillä tuore presidenttipari oli hääjuhlien kunniavieraana.
Räikkösen rooli Svinhufvudin lähellä ei jäänyt huomaamatta. Räikkösen sanomisia ja tekemisiä seurattiin tarkemmin hänen nyt kuuluessaan tasavallan presidentin lähipiiriin. Räikkösen ja Svinhufvudin yhteydenpito jatkui presidenttikaudella tiiviinä. ”Tapasin Pekan usein linnassa sekä päivisin hänen työpöytänsä ääressä että iltaisin päivällispöydässä tai iltateen ääressä, ja me hoidimme siellä monia asioita yhdessä”, muisteli Räikkönen. Räikkösen ja Svinhufvudin yhteistyö ei aina sujunut kitkatta, ja ainakin yhden kerran Räikkönen suuttui kunnolla Svinhufvudille. Räikkönen muisteli: ”Monta kertaa, kun puhuin jyrkästi, Pekka katsoi minua tuimasti, mutta ei koskaan sanonut pahasti. Tiedän että Pekka osasi sanoa pahasti, jos tahtoi…Yleensä meillä ei ollut mitään erimielisyyttä, vaikkakin Pekalla olisi ollut omasta puolestaan syytä monta kertaa haukkua minut.” Vaikuttaa siltä, että vaikka Svinhufvud ei ollut Räikkösen johdateltavissa, kuunteli hän tätä ja antoi arvoa hänen mielipiteilleen.
Erkki Räikkönen osallistui Luumäen rautatieasemalla järjestettyyn Oikeustaistelun muistomerkin paljastusjuhlaan joulukuussa 1937. Hänen asemansa Svinhufvudien lähipiirissä tuli selkeästi esille muistomerkin paljastustapahtumissa, sillä hän piti puheen rouva Ellen Svinhufvudille Luumäen kunnan tarjoamilla juhlapäivällisillä kansakoululla. Puhuja oli huomioinut näyttävästi Ellenin muussakin yhteydessä samana vuonna, jolloin ilmestyi Räikkösen kirjoittama teos Ukko-Pekka, kansanmies. Kirjan alkuun on liitetty seuraava teksti: ”Omistetaan Ellen Svinhufvudille, joka on seisonut isänmaan ensimmäisen miehen rinnalla hänen suuressa taistelussaan Suomen itsenäisyyden puolesta.”
1930-luvulla Räikköstä ja Svinhufvudia yhdisti ajatus Neuvostoliiton uhasta sekä hyvien suhteiden luomisesta Saksan valtionjohtoon. Kun Räikkönen ja Svinhufvud tapasivat Luumäellä helmikuun lopussa 1940, he päättivät tehdä osansa Suomen pelastamiseksi ja voitavansa ryhtyäkseen Suomen kansalaisten edustajina neuvottelemaan Saksan päättäjien kanssa. Räikkönen lähti ensin Saksaan valmistelemaan Svinhufvudin vierailua. Svinhufvudin vierailu Saksaan ei saavuttanut tavoitteitaan, kun kumpikaan, ulkoministeri Ribbentrop eikä Hitler, ottanut häntä vastaan. Pohdintoja ja suunnitelmia Saksan tuen hankkimisesta tehtiin paljolti yhdessä, erityisesti Svinhufvudin jäätyä pois politiikasta presidenttikauden jälkeen.
Erkki Räikkösen saksalaismielisyyttä ruokkinut Suomen turvallisuuden varmistaminen voimisti hänen kansallissosialismiin nivoutunutta ideologista sitoutumistaan. Viimeistään talvisodan jälkeen Hitlerin aatteisiin pohjautunut lähentyminen Saksaan veti Räikköstä yltiöpäisesti puoleensa. Tämän Räikkösen yltiöpäisen saksalaismielisyyden on nähty käyneen vähitellen taakaksi Svinhufvudille. Jatkosodan loppupuolella Svinhufvud oli ottanut yhä enemmän etäisyyttä Räikköseen. He tapasivat viimeisen kerran pommisuojassa 6. helmikuuta 1944. Svinhufvud kuoli saman vuoden karkauspäivänä 29.2. Räikkönen osallistui Svinhufvudin hautajaisiin Luumäellä.
Noin kuukausi ennen syyskuun 19. päivänä 1944 Moskovassa allekirjoitettua välirauhansopimusta Räikkönen sai Valtiollisessa poliisissa (Valpo) työskentelevältä ”meidän mieheltämme” tiedon, jonka mukaan hänet tultaisiin pidättämään. Ilmeisesti vaimolle oli Valposta todettu, että hänen puolisoltaan haluttiin vain lupaus pysyä erossa poliittisesta toiminnasta. Räikkönen ei kuitenkaan välirauhan solmimisen jälkeen uskaltanut jäädä Suomeen, vaan pakeni Ruotsiin. Räikkösen tavoitteena oli jatkaa matkaa Saksaan, mutta poliittisena pakolaisena hän joutui internointileirille Nordmalingiin. Sota Euroopassa päättyi toukokuun alussa ja Räikkönen pääsi pois internointileiriltä kesäkuussa 1945. Räikkönen perheineen päätti jäädä Ruotsiin asumaan, vaikkakin he viettivät lomiaan myös Suomessa. Räikkösistä tuli Ruotsin kansalaisia vuonna 1954. Erkki Räikkösen terveys alkoi reistailla vakavammin 1950-luvulla, jolloin hän sai muutaman sydäninfarktin, ensimmäisen 50-vuotiaana. Hän kuoli Helsingborgissa 30. maaliskuuta 1961 61-vuotiaana.
Lopuksi
Erkki Räikkösen kokemus toimittajana ja kirjailijana loi pohjan hänen ja Svinhufvudin väliselle yhteistyölle, jolle oli leimallista Räikkösen aktiivisuus. Lähteiden valossa hän ei ollut P. E. Svinhufvudin yksityissihteeri. Lähinnä Räikkönen voidaan mieltää epäviralliseksi yksityissihteeriksi. Vuosien aikana heidän yhteistyönsä ilmeisesti syveni ystävyydeksi. Tätä edesauttoivat Räikkösen rakentamat hyvät välit Ellen Svinhufvudiin.
Räikkösen media-alan osaaminen hyödynsi Svinhufvudia ja vahvisti positiivista julkisuuden kuvaa hänestä esimerkiksi kansanmiehenä. Räikkösen epävirallinen päätehtävä Svinhufvudin lähipiirissä oli julkisuusmielikuvan luominen. Tämä osaltaan vei Svinhufvudin tasavallan presidentiksi ja toi myös lisätuloja Räikköselle etenkin kirjamyynneistä.
Räikkösen merkitystä ei pidä liioitella Svinhufvudin julkisuuden kuvan rakentamisessa, sillä imago oli muodostunut usean eri tekijän summana vuosikymmenten aikana. Olihan Svinhufvud ollut tunnettu vaikuttaja jo pitkään ennen kuin hän tutustui Räikköseen. Joka tapauksessa Räikkönen oli kirjallisesti poikkeuksellisen tuottelias Svinhufvudiin liittyvässä aineistossa.
Oliko Räikkösellä alun perin agendassa Svinhufvudin julkisuuden kuvan rakentaminen vai tapahtuiko se ikään kuin asioiden summana? Todennäköisesti Räikkönen oli pyrkinyt tunnetun henkilön lähipiiriin rakentaakseen uraansa sekä vahvistaakseen sitä tukevaa verkostoitumista, ja julkisuuden kuvan rakentamisen elementit muotoutuivat kuin luonnostaan tässä prosessissa.
Teksti on lyhennetty ja muokattu versio historiantutkija Vesa Määtän artikkelista ”Erkki Räikkönen – taustavaikuttaja P. E. Svinhufvudin lähipiirissä” (2025). Artikkeli on toteutettu tilaustyönä Kotkaniemen museolle.